Site Loader

Koirat ovat äärimmäisen kivoja kavereita, mutta myönnettäkööt sen verran, että joskus niiden kanssa eläminen saattaa tuntua hieman rasittavalta – tai noh, ainakin silloin, jos et ole huolellisesti valmistautunut yllättäviin tilanteisiin. Koirissa ei oikeastaan ole mitään vikaa, mutta ainoa huolenaihe nousee esiin yleensä silloin, kun ollaan suunnittelemassa lomamatkoja perheen kera. Mihin koira laitetaan hoitoon? Miten se saadaan sinne? Koska haetaan pois? Koiran kuljettaminen autossa ei välttämättä ole mikään läpihuutojuttu, sillä se vaatii kymmeniä tunteja totuttelua, kouluttamista sekä oikeaoppista asennetta (hihnan molemmissa päissä). Koiran kuljettaminen autossa on kuin pyörällä ajamista, sillä mikäli koira tähän kerran oppii, ei se todennäköisesti tule stressaamaan sitä koskaan enää, mutta mikäli annat koirasi kasvaa, eikä se tykkää autossa matkustamisesta, sen vaikeammaksi totuttaminen muuttuu. 

Mikäli harkitset koiran hankkimista, suosittelemme ensin olemaan täysin rehellinen itsellesi, että onko sinusta sen hoitajaksi? Koirat elää 10-15 vuotta, joten kyseessä on 10-15 vuoden sitoutuminen, sillä ethän ota koiraa, jos ajattelet, että voit sen halutessasi antaa sitten pois, mikäli sen hoitaminen ei enää kiinnosta? Mieti tarkkaan, harkitse, ja mieti sen jälkeen vielä uudelleen. Jos kaiken tämän jälkeen haluat vielä ottaa koiran, onneksi olkoon, olet tekemässä elämäsi hienointa päätöstä. 

Opeta koirasi pennusta pitäen

Vaikka et koiran opettamisesta mitään tietäisi, olet varmasti sen verran järjissäsi oleva ihminen, että ymmärrät miten suuri merkitys sillä on, jos koiraasi koulutetaan jo pennusta pitäen. Pentuaika on koiran parasta aikaa, ja silloin se myös oppii asioita parhaiten. Koirat ovat siinä mielessä aika jääräpäitä, että jos ne yhden asian oppivat, ne tekevät sen sitten samalla tavalla koko loppuelämänsä ajan. Mikäli koirasi pelkää pentuna autoja, etkä saa sitä rohkaistua, se tulee pelkäämään autoja myös täysikasvuisenakin. 

Pentua voi totuttaa autoon sillä, että yksinkertaisesti ottaa sen mukaan joka kerta, kun autolla johonkin lähtee (älä jätä koiraasi yksin autoon koskaan). Pentu tottuu nopeasti siihen, ettei autossa matkustaminen tarkoita mitään pahaa, ja pääsee parhaimmassa tapauksessa kaikista mahdollisista peloista irti jo muutaman viikon koulutuksella. Mitään erikoiskikkoja tässä ei vaadita, muuta kuin se, että omaat pitkäjänteisen luonteen koiran koulutusta kohtaan, sillä kaikki koirat eivät välttämättä opi asioita ihan hetkessä. 

Kuljeta koirasi turvallisesti

Koiran sekä muiden autossa matkustavien turvallisuuden takaamiseksi, muistathan kuljettaa koiraasi aina takakontissa. Takakontin sekä matkustajatilan väliin (penkkien yläpuolella) jäävä tila kannattaa teljetä verkolla, tai kaltereilla, sillä kolaritilanteissa vaarallisinta ihmiselle on yleensä se, että takakontista lentää niskaan 40 kiloa painava kultainennoutaja, joka pahimmassa tapauksessa joutuu shokkiin ja aiheuttaa juuri kolarissa olleen auton sisällä täydellisen kaaoksen. 

Mikäli siis mahdollista, kuljeta koirasi aina takakontissa ja pidä huoli siitä, että kolaritilanteessa koira ei pääse lentelemään ympäri autoa. 

Varaa tauoille aikaa

Muista pysähdellä tasaisin väliajoin, sillä koiratkin tarvitset pientä venyttelytaukoa, varsinkin jos kyseessä on pieni takakontti ja iso koira. Moni koira pystyy parikin tuntia putkeen makaamaan autossa, mutta kannattaa kuunnella miten tiiviisti koirasi hengittää, jotta pystyt arvioimaan tarpeen pysähtymiselle. Mitä vähemmän kuuluu huohotusta, sen parempi, sillä koirat stressatessaan läähättävät usein voimakkaasti. 

Tauot tekevät ihmisillekin hyvää, sillä voit lepuuttaa kroppaasi esimerkiksi nettikasinoiden parissa, jotta jaksat taas lähteä kohta ajamaan. Nettikasinot ovat hyvää viihdettä, sillä niistä löytyvien kolikkopelien pelaaminen on nopeaa ja yksinkertaista. Nopealle sessiolle on aina aikaa, sillä monet operaattoreista tarjoaa esimerkiksi välittömiä talletuksia ja kotiutuksia!

mohammad

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Suomi ja tieliikenne

Liikenneturvallisuus

Miten ehkäistä onnettomuudet?

Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytymisen parantaminen

Liikenneturvan kampanjat